Asentajasta työnjohtajaksi
Nurmijärveläinen 30-vuotias Aleksi Tolonen on työskennellyt Kattokeskuksella vuodesta 2015 lähtien. Aleksi aloitti työt asentajana, eteni sen jälkeen ryhmänvetäjäksi, ja siirtyi syksyllä 2021 työnjohtajaksi. Ennen Kattokeskukselle tuloa Aleksi työskenteli mosaiikkibetoniportaiden hionnan ja valamisen parissa.
– Siinä oltiin samassa hallissa pääsääntöisesti joka päivä sen työpäivän ajan. Siellä pölyn keskellä kun ollaan sisätiloissa, niin siinä alkoi vähän kyllästyttää tuijotella samoja seiniä.
Asennustyö Kattokeskuksella alkoi kiinnostaa. Aleksi otti yhteyttä Kattokeskuksen aluejohtajaan ystävänsä suosituksesta ja sopi itselleen ajan haastatteluun. Ja sillä tiellä Aleksi on edelleen.
Asennustyössä maisema vaihtuu viikottain
Asennustyö oli vähän rankempaa kuin mitä Aleksi oli ajatellut, sillä työtä tehtiin vähän erilaisessa työkulmassa kuin mihin hän oli tottunut ja katolle kiivettiin vaihtelevissa sääolosuhteissa. Aleksi on kuitenkin viihtynyt erinomaisesti ja mukavaa asennustyössä on erityisesti se, että maisema vaihtuu usein. Viihtyvyyteen vaikuttaa myös hyvä työilmapiiri.
– Täällä asiat hoituu yllättävän hyvin ja työkaverit on mukavia. Suhteellisen saman ikäistä porukkaa on tuolla asennuksessa ja myynnissä. Kahvitauolla on muitakin jutun aiheita, kun pelkkä työ.
Asennustyön hyvään laatuun voi luottaa
Työuransa aikana Aleksi on päässyt näkemään, millä tavoin asennustyö on vuosien saatossa kehittynyt. Aikaisemmin työpäivän pituus saattoi olla jopa 14-15 tuntia, mutta se on tippunut nyt noin 9-10 tuntiin.
– Ollaan myös saatu uutta nosturikalustoa. Vähän isompaa ja kehittyneempää ja sen vuoksi ei ole nyt ollut nosturivikoja työmailla. Aikaisemmin aikaa upposi siihen, kun oli vanhaa kalustoa ja ei saatu hommia tehtyä, kun jotain hajosi.
Aleksin mukaan urakkaporukan osaamiseen ja kattoremontin hyvään laatuun voi luottaa. Meillä asioihin panostetaan ja se kyllä näkyy.
– Kaikki asentajat on ammattilaisia työssään. Ei oo enää semmoista meininkiä, että siellä oltais tupakat suussa piipun päällä istumassa niin kuin joskus aikoinaan. Kyllä se ammattitaito sieltä erottuu hyvin. Samoin kun meidän myyjilläkin. He saa valtavasti tietoa ja käyvät koulutuksissa niin he tietävät hyvin, että mitä myyvät.
Hyvä työilmapiiri näkyy ja kuuluu
Aleksille ei tullut yllätyksenä, että Kattokeskukselle myönnettiin Great Place to Work- sertifikaatti. Tutkimuksen mukaan 83% työntekijöistä kokee, että Kattokeskus on kokonaisuudessaan todella hyvä työpaikka. Niin kuin monet muutkin Kattokeskuksen työntekijät, myös Aleksi nostaa esiin hyvän työilmapiirin ja työtovereiden avuliaisuuden.
– Kyllähän tuossa on hyvä ilmapiiri kaikilla keskenään. Tietysti eripuraa pitää nyt aina vähäsen olla, muuten ei mikään homma kehity. Eri mielipiteitä asioista.
– Jos jollain porukalla on lyhyempi päivä niin ne voi mennä iltapäivästä auttamaan toista porukkaa. Tietysti johdon puoleltakin pyritään auttamaan asentajia ja myyjiä niin paljon kun pystytään. Ei tarvitse olla ihan omassa varassa, jos ei tiedä vaikka jostain asiasta. Aina autetaan, kun vain on saumaa.